Skip to main content

Musiikkimarakatti

  • Taiteen Perusopetusta antava musiikkileikkikoulumme on toiminut Lahdessa yli 37 vuotta. Musiikkimarakattina 28 vuotta. Oppilasmäärä on kasvanut musiikkileikkikoulussa yli 350 oppilaaseen tällä ajalla.
  • Musiikkileikkikouluopetuksen lisäksi Musiikkimarakatissa on vuosittain yli 35 oppilasta viulun-,  sellon-  ja pianonsoitonopetuksessa.
  • Musiikkileikkikoulu Musiikkimarakatti hyväksyttiin taiteen perusopetuksen piiriin keväällä 1997.

Pähkinänkuoressa

  • Keväällä 1995 Musiikkileikkikoulu Musiikkimarakatti perustettiin.
    Toiminta jatkui Vaaniankadulla, jossa musiikkileikkikoulu oli toiminut Musiikkikarusellin nimellä Ritva Salakka-Hakkaraisen johdolla jo n. 10 vuotta.
  • Koulumme toimii perheyrityksenä. Sisarukset, musiikin ammattilaiset (musiikkileikkikoulun, viulun- ja sellonsoitonopettajia, ym.) Leena ja Anna, sekä perheemme ja vanhempamme,
    usein myös ystävät mukana auttamassa.

  • 1997 koulumme hyväksyttiin Taiteen perusopetuksen piiriin. Koulumme opetussuunnitelma ja toiminta katsottiin tavoitteelliseksi ja ammattimaiseksi.
  • 2001 muutto uusiin, suurempiin tiloihin Päijänteenkadulle
  • 2016 vesivahinko- / peruskorjausremontti eli täysin uudet, lähes itse suunnittelemamme tilat syksystä 2016
  • Oppilaita Musiikkimarakatissa n. 350. 310 musiikkileikkikoulun puolella ja 40 soitinopetuksessa ( piano, viulu, sello )
  • Ryhmät: Masumuskari ( odottavat äidit ), vauvat (2-11 kk), muksumuskarit (1- ja 2-v), sisarryhmät ( 2 kk-3-v), tenavamuskarit ( 3-, 4-, 5-vuotiaat), liikuntamuskarit (3-6-v), joogamuskari ( 3-5-v ), rytmisoitinryhmä (6-8-v), kanteleryhmä (6-v), kantele-, piano- ja ukulelepienryhmät, musikanttikerho (1-2 luokkalaiset), erityisryhmät, soitinmuskari ( eskari, koululaiset ), lapsikuoro
  • Lukuvuoden suurimpia tapahtumia: Satulastenkonsertit (esiintyjinä kaikki musiikkileikkikoulun oppilaat, 0-8-v, kesämuskarileirit kesäkuussa, lastenlaulujen yhteislauluilta elokuussa Kesäteatterilla
  • Näkyvin ryhmämme eli lapsikuoro on esiintynyt vuosien aikana lukuisissa tilaisuuksissa: esim. Lahden joulunavaus, Salpausselän kisat, Luomumessut, Lastenmessut, kaupungin tapahtumat, yhteisvastuugaala, vanhustentalojen pikkujoulut

Leena Helemaa-Kolmonen

Opetan Musiikkimarakatissa 0-6-vuotiaiden ryhmiä, rytmisoitin- ja kanteleryhmiä, joogamuskaria, liikuntamuskaria, pianopienryhmiä, ukuleleryhmiä, soitinmuskaria, lapsikuoroa, pianisteja ja viulisteja. Valmistuin 1995 viulunsoitonopettajaksi Päijät-Hämeen Konservatoriosta ja musiikkileikkikoulunopettajan urani alkoi 20 vuotta sitten Ritva Salakka Hakkaraisen johdolla Musiikkikarusellissa. Musiikkimarakatin työn lisäksi olen soittanut Lahden Kaupungin teatterin musikaaleissa 16 vuotta ja opettanut viulunsoittoa mm. Heinolan ja Lahden Musiikkiopistoissa. Perheeseeni kuuluu aviomies Henry, Eetu,  Elias ja cokcerspanieli Terttu. Harrastuksiini kuuluu  kuntoliikunta ja perheen kanssa retkeily.

Anna Helemaa-Hollo

Opetan   lapsi-vanhempiryhmiä (0-2-v), sisarryhmiä, 3-4-v ja  pianoryhmiä, soitinmuskaria ja pianon soittoa. Olen valmistunut 1996 musiikkileikkikoulunopettajaksi ja 1997 sellonsoitonopettajaksi Päijät-Hämeen Konservatoriosta. Jatkotutkinnon sain valmiiksi 2000. Muskarityön lisäksi olen opettanut Lahden Ammattikorkeakoulun Musiikin laitoksella tulevia varhaisiän pedagogeja (ns. muskariopeja) ja olen soittanut selloa Lahden Kaupungin-teatterin musikaaleissa yli 13 vuotta. Perheeseeni kuuluu aviomies Mika, Helmi, Onni,  Ilona ja Cockerspanieli Varpu. Harrastuksiini kuuluu perheen kanssa purjehtiminen, kuntoliikunta ja yleensä monipuolinen liikkuminen ulkona kesällä ja talvella, sekä kuntoliikunta.